17.3.2012
Race was good and boots was wets… Pehmeässä ja vielä vaan pehmeämmässä spoorissa saatiin ajella lämpötilan ollessa parin asteen verran plussalla.
Ensimmäiset MK:t tuntui vain takapyörän lumen jauhamisessa… Ei liiku mihinkään. Pientä säätöä ja uutta yritystä. MK 3 olikin mukavan pitkä ja osittain aika vauhdikas, varsinkin peltojen osalta. Toisella kierroksella samalla pätkällä MK 7 pieneen kalliorinteeseen jäin huilailemaan… Ja sainhan siellä myös odotella edellä mennyttä kuskia, joka oli ajanut sillasta ohi ojan puolelle. MK4:lla vetskun ohituksessa meni aikaa. MK 5 vauhti kohdallaan, 6:lla tuli alku hyvin, mutta lopussa vesireikään osuma ja rytmi meni sekaisin, kolmeen kertaan kaatuilin. Mk8 ok… siirtymät alkoivat kulua, jonoa kertyi reitille, maaliin saavuin vain viisi minuuttia ennen at-aikaa.
Vielä ei taidot riittäneet parempaan kuin 16. sija c-avoimissa.
P.S. Edellinen kilpailu Kuhmoisissa oli ensimmäinen harjoituskerta laskennassa, meni lähinnä tutustuessa kilpailun etenemiseen ja mitä siellä laskennassa tehdään.




Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.