Panssari CC V 2014

14.4.2014
Panssari CC V ajetaan kaksipäiväisenä 3.-4.5.2014, jolloin lauantaina kisaavat SM-pisteistä A-luokan kuskit. Ensin naiset ja nuoret tunnin ajolla, jonka jälkeen B-luokan startti. Tämän jälkeen jännitetään A-luokkaa ja V40:ä. Viimeisenä V50 ja V60 sekä classic. Toivottavasti näihinkin luokkiin löytyy osallistujia…
Sunnuntaina atv ja muut mönkijät sekä sivuvaunulliset aloittavat, jonka jälkeen alustavasti kaksi harrasteluokan lähtöä.

3.5.2014
Aamusta saakka päivä oli aika viileä, taivaalta tuli välillä lunta ja rakeita, väliin mahtui myös auringonpaistetta. Sateet olivat tarpeen, pölyä ei juurikaan noussut enää loppupäivästä.
Ensimmäinen lähtö oli klo 9 naisten ja nuorten luokan osalta. Roni Kytönen taisteli hienosti voittoon.
Toinen erä B-luokka… Kello lakkasi näyttämästä jäljellä olevaa ajoaikaa, jolloin mentiin hiukan pimennossa myös tulosten osalta.
A ja V40 starttasi parikymmentä minuuttia myöhässä aikataulusta, siinä riittikin seurattavaa, kun ensimmäisen kierroksen jälkeen järjestys ei ollutkaan se odotettu…Remes otti lopulta ylivoimaisen voiton.
Viimeinen erä V60 ja Classic ajoivat tunnin, V50 luokan jatkaessa toisenkin tunnin.
Reitti jäikin oikeastaan aika hyvään kuntoon huomista varten…4.5.2014 Päästettiin harrastelijat irti mönkkäreiden ja sivuvaunullisten jälkeen…
Ajoin toisessa lähdössä harrastelijoissa. Takana rankka treenikausi ( ei toteutunut ) takasi sijoituksen 39.


Starttaus vasta kolmannella polkaisulla ja pölypilven läpi reittiä etsien. Ei ollut ranteissa puristusvoimaa, joten kierrosajatkaan eivät olleet kummoisia. Huoltoon saavuin, kun huomasin katsoa kelloa, 57 minuuttia ajoaikaa jäljellä. Sen pienen lepohetken jälkeen jaksoinkin kääntää kahvaa paremmin. Reitiltä löytyi vielä leveissä kohdissa tasaista pintaa, jossa sai ajaa niin kovaa kuin mopolla pääsee. Muualla alkoikin patikko kasvaa ja muutaman kerran oli lähellä ilmalennot…

kuva Sport fotoklubi
kuva Sport fotoklubi