Kisasta kisaan…

Nyt Kanteleen kisan aattoiltana…kun sai hommat tehtyä, aattelin laittaa hieman mietteitä, ennen nukkumaan menoa… Tänä iltana siis oli tärkeintä saada lähtöluettelo ajantasalle peruutusten myötä ja uusien peruuttaneiden tilalle lisääminen…ja kun ohjeistin päivällä katsastusporukkaa mahdollisuuksien mukaan liimaamaan kypäräponderit aakkosjärjestyksen mukaisesti….ei oo helppoo… Perfektionistille tyypillistä on saada kaikki täysin oikein…hiukan pelottaa…poutaa kuitenkin luvattu, mutta pelto on kostea […]


Keliaakikon arkea

Tästä on tullut oltua hiljaa, että tämmöistä sairastaa… Itselläni keliakia todettiin keväällä 1999 ja siitä asti olen yrittänyt noudattaa tiukkaa ruokavaliota. Alku aina hankalaa, sanotaan, mutta erittäin mielelläni vaihdoin gluteenittomaan ruokaan, tuntui koko elämä parantuvan kertaheitolla. Olen ottanut osaa myös keliakiatutkimuksiin, sukuselvitykseen sekä koekaniiniksi lääkekokeeseen, jossa sain myöhemmin tietäen lääkeainetta enkä lumevalmistetta. Näistä kuuden viikon […]


Ajanotto – talkoina vai ammattina

Ensimmäisen kerran osallistuin SML:n B-toimitsijakurssille 2.4.2011, jolloin lisenssiin tuli merkintä B+T. Tuo T-kirjain tarkoittaa ajanottopäällikköä. Vuonna 2023 T-kirjain poistuu Urheilusäännöstöstä. Mitä se merkitsee? T-lisenssi tulee automaattisesti kaikille B-lisenssin ohessa, ainoastaan muut K ja Y pitää kurssittaa erikseen. Nyt kolmatta kertaa kurssille osallistuneena, puhetta oli jo siellä ajanoton ulkoistamisesta. Myös lajipäivillä puhuttiin samaa. Ulkoistus tarkoittaisi ajanottopalvelun […]


Sivusto uusiutunut

Tervetuloa uuden ilmeen saaneelle sivustollemme. Kiireistä on ollut, kun on haalinut tehtävää liikaakin hoidettavaksi… Keväällä -17 otin vastaan Kalkku ryn puheenjohtajuuden, edellisen pj.n toimikauden kestäessä 20 vuotta olikin jo aika vaihtaa…toivottaen seuraavaa 20-vuotiskautta… Se vuosi meni Kalkun ajanoton uudistuksessa, tänä vuonna tuli pankkimaksujen kanssa ongelmia, joka saatiin ratkeamaan syksyllä, vanha rajapinta… Ehdin kuitenkin harrastuksen pariin […]


Motopalvelu CC tulokset

Neljä päivää kisoista on vihdoin tulokset valmiina. Pahin mahdollinen keliolosuhde, märkää ja savea, joka peitti pyörien pondereita tehokkaasti. Noin neljänkymmenen pyörän kohdalla oli lukuvaikeuksia. Tämä ongelma johtuu vain siitä, että veden läpi radioaallot eivät kanna, varsinkin kun käytetään passiivisia pondereita. Videotarkistuksessakin oli työtä, käsikirjanpitäjille iso kiitos, kun saivat edes jonkin numeron laitettua ylös, ettei ihan […]


Operaatio Kamra

Kerrotaanpa ensin taustaa… Nuoruudessani käytin silmälaseja ja täysi-ikäiseksi tultuani päätin mennä laserleikkaukseen, jonka jälkeen pääsin silmälaseista eroon. Tästä on jo aikaa 25 vuotta. Silloin laserleikkaus tehtiin PRK-menetelmällä. Viikko silmäsuojausta ja puoli vuotta myöhemmin vasta operoitiin toinen silmä. Nyt olen käynyt taas silmäoperaatiossa, tällä kertaa korjattiin ikänäön aiheuttamaa alkavaa ongelmaa. Kamra implantin laitolla pitäisi pärjätä ilman […]


Enduro Sprint Cup 2016

Jo parin vuoden ajan kerhoissa on haaveiltu endurocupista ja nyt tähän neljän sprinttikilpailun myötä tuli mahdollisuus. Enduro Sprint Cupin tarkoituksena on saada lisätavoitetta kilpailijoille, luonnollisesti jokaiseen kilpailuun halutaan mahdollisimman suuri osanottajamäärä. Toivottavasti tästä on myös yleisölle lisää seurattavaa. Cuppiin emme ole saaneet sponsoria, jokainen kilpailun järjestäjä saa hankkia omat sponsorit. Mikäli tämän tiedotteen myötä löytyy […]


Joutsan cc ajanotto

Ajanottolaitteisto petti harrasteluokan lähdössä. Ensimmäinen ongelma tuli pondereiden ohjelmoinnissa, jossa ei oltu tarkkana… Toinen ongelma laitteiston ylikuumentuminen kun erää oli ajettu 1h 40 min. Jouduimme ottamaan lukijan jäähylle loppuajaksi, jotta seuraava erä menisi ongelmitta. Tästä syystä käsin hyväksyttyjen aikojen kohdalle numerointi kesti aika kauan ja tuloksia harrasteluokassa sai odotella viimeisen erän loppuun saakka. Tuloksia on […]


MX kansallinen Riihimäki Karhi 21.9.2013

Tämä oli minulle ensimmäinen virallinen motocrosskisa, jossa olin ajanotossa. Taas tuli selväksi, että tarrapondereillakin saadaan kelvolliset tulokset, kaikkein oleellisinta oli pondereiden onnistunut ohjelmointi. Varmistin ensimmäisen harjoituksen aikana pondereiden ohjelmoinnin hyväksymällä kaikki ponderit, yhden pyörän pondereita ei oltu ohjelmoitu lainkaan, toisessa oli yksi etukilven takana jäänyt ohjelmoimatta. Antennit olin sijoittanut olosuhteiden johdosta samalle puolelle rataa. Tämä […]


Taustatietoa kirjasta

Asiaansa sinnikkäästi jo kolme vuosikymmentä ajanut Virtanen on kirjoittanut hoitovirheen korvaamista koskeneesta taisteluhistoriasta kirjan, jonka julkaisi Minimalisti-kustannusyhtiö viime kesäkuussa. Kirjan nimi on Isän puumerkki.Pitkän kamppailun lähtölaukauksena oli suonipuristimen jääminen vuonna 1979 Virtaselle suoritetun palleatyräleikkauksen yhteydessä hänen vatsaonteloonsa. Puristin ehti olla noin 7 kuukautta Virtasen vatsassa ennen sen poistoleikkausta. Tapahtuman seurauksena Virtanen sairastui monihermotulehdukseen, joka vei […]